29.1.2009 America's Cuppia ilmassa | |
2009.01.30 | |
2010.04.13 |
Muistelen Americas Cup-palkinnon olleen 102-vuotias, kun siitä ensi kertaa luin. Jos muistaisin milloin se tapahtui voisin laskea ikäni, sillä nyt lienee 158 vuotta siitä, kun kuunari America sen ensimmäisenä voitti.
Edellistä tarkempien laskelmien mukaan täytin tänään 65 v. Pääosa noista vuosista on kulunut jos jonkinlaisissa vesileikeissä.
Täytämme vuosiani, Vesalaiset ja me sekä kameran takana Timo Tanttu
Historiaahan sekin on, kun kiiwit Amerikas Cupin voittivat. Ovathan he sitä jo pari kertaa tuloksetta takaisinkin yrittäneet. Toisaalta kiiwit ne tavallaan pokaalin 2007 tienasivat, sillä sveitsiläisten veneen avainhenkilöt ovat uusi-seelantilaisia.
Täällä edellistä aikaisemmin tapahtuneiden pokaalitaistojen tiimoilla virrannut raha näkyy Aucklandin keskustan rantaviivalla. Vanha proomusatama on värkätty lasia ja ruostumatonta terästä kiilteleväksi Viaduct Harbour Villageksi, loistohuoneistojen kerrostalokortteleiksi. Muualla ei uusi-seelantilainen kerrostalossa asukaan. Ehkä ei näissäkään. Voivat olla omistajiensa viidensiä tai kuudensia kortteereita, joissa joskus piipahdetaan.
Kymmenet superjahdit (pituus yli 20 m) komeilevat laitureissa ja muutamat mega-jahdit, en ole varma vaadittavasta pituudesta, liekö 50 m, kelluvat nytkin siellä kansan ihailtavina. Hienoa sinänsä, että alueelle on esteetön pääsy, vain ponttooniportit ovat lukittuja.
Nyt Viaductissa taas tapahtuu. Parhaillaan purjehditaan AC-veneillä Louis Vuitton Pacific Series-kisa. On kyseessä lämmittely, tai lämmön ylläpito kymmenkunnalle ilmoittauneelle joukkueelle, veneinä 2 kpl isännän Emirates-paattia ja 2 kpl BMW- Oraclen vastaavaa, kummankin joukkion viime kisojen haastajat ja niiden kakkosveneet.
Seurasimme niiden manooverejä lähietäisyydeltä. Vauhtia riittää veneissä ja miehistötyöskentelyssä. Rantaan palatessakaan eivät ehdi liikaa turvota. Kun kumiveneet ovat työntäneet ne perä edellä laituriin, niin jo kymmenen minuutin kuluttua lukkinosturit, 2 kpl, ovat siirtäneet kilpurit kuiville ja peruuttaneet ne mastoa myöten ”talleihinsa lepäämään”. Hyvä, kun pohjan huuhtelija letkuineen perässä pysyy.
Hesassa – Frankfurtissa – Singaporessa – Sydneyssä – maassa – taksissaLoru edellä on tekstiviestien ketju, joka kertoo lähes kahden vuorokauden lentomatkan vaiheista. Saimme Aucklandiin tuttuja vieraita, tyttäremme Johannan ja miehensä Timo Vesalainen. Aikaisemmin olin kuulema kirjoittanut pariskunnasta tulkinnanvaraisesti. Nyt kummankin sukunimi on Vesalainen.
Kaksi vuorokautta koneissa ja kentillä odottelemassa on kova urakka. Kyllä vieraillemme uni maittoikin, vaikka melko tuoreeltaan innokkkaat purjehtijat jaksoivat Viadukt Harbourin ihmeitä ihailemaan.
Me valitsimme Waihekella n. kuusi metriä syvemmän ankkuripaikan
Tokihan vesillekin pian päästiin. Olimme muutaman yön parilla Waiheke-saaren ankkuripaikalla. Mennessä saimme seilata, alkumatkasta seuraten hinaajien nopeuskilpailuja. Kyllä vaan, Aucklandin vuosipäivän kunniaksi ovat jo aiemmin kisoja järjestäneet. Siinä ne pistelivät rinta rinnan nykyiset satamahinaajat ja vähän pienemmätkin, aivan kärkijoukossa, savunsa seassa, myös viime vuosisadan alkupuolelta peräisin oleva höyryhinaaja.
Loppuosa Waiheken retkestä, koko paluukin, meni koneajoksi tyvenen takia. Olivatpa ilmat sitten sitäkin kauniimmat.