6.10.2008 Falehausta Koiviston ja Vaipoan kautta Hihifoon | |
2008.10.06 | |
2010.04.13 |
Eilen kävimme jaloittelemassa pari tuntia sateiden välissä tässä Falehaun satamakylässä.
Johtuiko pitkästä merelle työntyvästä satamalaiturista, vihreistä nurmikkoisista pihoista ja kylänraiteista vai säästeliäästi maalatuista taloista ja niiden ystävällisistä asukkaista, jotka rupeavat juttusille ja ovat kiinnostuneita oudoista muukalaisista. Ehkä kaikista näistä syistä Falehau toi heti mieliimme Koiviston Koivusaaren Saarenpään kylän, jonka entisen osuuskaupan laiturissa Iiris vieraili hyvin nuorena, muistaakseni 1992, luultavasti ensimmäisenä ja ehkä viimeisenä ulkolaisena purjeveneenä Neuvostoliiton sortumisen jälkeen. Matkamme teki ikimuistoiseksi Karjalan heleä alkukesä, sekä oppaamme ja gastimme, avioliittojen kautta sukulaisemme, Pullin ”pojat” Pentti ja Vilho, jotka sen jälkeen, kun joutuivat saareltaan sodan jaloista n. 15-vuotiaina lähtemään, löysivät kotitalonsa ja lähes koko kylän melkein entisellään.
Tänään patikoimme jo aamusta viittä kilometriä kohti Hihifon pääkylää. Matkaoppaaksi satuimme saamaan samaan suuntaan pyöräilleen Johnin. Hän kertoi, että on asunut ikänsä, 72 vuotta, saarella. Ainoastaan pari vuotta hän oli käynyt koulua pääkaupungissa Nukualofassa. Monien keskustelunaiheiden myötä tulimme siihen, että Johnilla oli pieni majatalo, mutta ei lainkaan asiakkaita. Samoin on toisen majoitusliikkeen kanssa.
John ja Riitta Hihifon vilkkaalla pääkadulla
Pari vuotta sitten, nimittäin, lopetettiin kannattamattomana säännölliset lennot Tongan isommilta saarilta Niuatoputapun kautta Pago Pagoon. Nykyään kuukausittain pistäytyvä täydennyslaiva on ainut yhteys. Turisti taas ei voi, ehkä ei haluakaan tulla koko kuukaudeksi. Kännykkälinkkejä ei tuhannen asukkaan saarella ole, eikä ularadiolähetyksiä kuule, mutta puhelimet toimivat ulkomaailmaankin. Yleistä sähköverkkoa ei myöskään ole, vaan voimakoneita siellä täällä ja aurinkopaneeleita. Saari elää mitä suurimmassa määrin luontaistaloudessa. Siellä täällä pilkistävät satelliittilautaset ja useilla pihoilla seisovat autot kertovat kuitenkin nykyajan tulleen myös tänne. Internettiin pääsimme lukiolta. Toivottivat tervetulleeksi, siillä veneilijät ovat ainoat, jotka tuovat saarelle pienet maksut siitäkin. Nyt veneitä on 12 kpl. USA johtaa 8 – 4. Muut ovat maittensa yksittäisiä edustajia.
Näytti, että koulun yhteysantenni oli saatu korjattua, sillä vanha kaverimme, Capt. Fatty täällä käydessään, joku vuosi sitten otti sen meidän kokoiseemme purjeveneeseen lastiksi remonttiin Vavaulle, siinä, kun lääkärinhoitoa vailla olleen potilaankin.
Pari puotia, toinen kirkon/lastentarhan takahuoneessa ilman mitään tekstejä, löysimme seuraavan oppaamme Rafen avulla. Rafe on uusi-seelantilainen, entinen yksinpurjehtija folkkariperustaisella veneellään. Hän asuu nyt maissa niuatoputapulaisen vaimonsa ja kahden lapsen kanssa.
Lastentarhalaiset nauttivat sekä esityksestään, että sen katselemisesta jälkeenpäin.
Puodin valikoimat olivat suppeat, kuivat tai kosteat. Jälkimmäiset virvoitusjuomia ja mehuja sekä edelliset keksejä, makeisia ja säilykkeitä, ilman hyllyjä tai tiskejä, seinustalle kasattuina. Leipää ei ollut lainkaan saatavana, sillä saarella ei ole enää jauhoja ja laivan enteilty tulopäivä vielä kahden viikon päässä.
Me onnelliset pureskelemme vielä näkkäriä ja hapankorppuja. Kiitos Lean ja Vaasan&Vaasan!